sunnuntai 15. marraskuuta 2009

nopeasti =)

Tulin eilen yöllä kotiin 12 jälkeen ja väsytti hulluna. aamulla äiti itte huuteli minua jo kaheksan aikkaan ylös. vähänkö ÄRSYTTI! oli ihan unohtanut että piti lähteä katsomaan yhtä kasvattikoiraa oulunsaloon. nooh.. Mukkaan reissuun lähti Petro ja äiti. Ajeltiin hiljokseen koska oli ihan sika-liukasta! Mutta matka kesti vajaat 2 tuntia vaikka pysähyttii tankille. Kylässä sitten yötettiin Petroo ekana ja sitten minä ja äiti päästiin nauttimaan aivan loistavasta ruoasta jonka Päivi oli tehnyt ;P Sitten Päivin mies opetti minulle saksofonilla kaikkia kikkoja ja äiti ja Päivi jutteli kora-asioita. Lopulta joskus puoli neljän aikaan suuniteltiin kotiin lähtöä mutta vasta neljältä oltiin päästy autoon. = ) Sitten matka alkoi kotiin. Nukuin ekan tunnin.. Keli oli aivan hirveä eikä eteen nähnyt mitään joten matka oli tooooooooosi pitkä. reilusti yli 2 tuntia. välillä pysähyttiin sitten kaupassa käymään. Kun kotiin vihdoin päästiin niin Jonte oli tehnyt ruokaa valmiiksi naminami.

Loppuun vielä kuva Ilonasta ja Albuksesta koska ei ollut reissusta yhtään kuvaa : (
ilona ja albus

lauantai 14. marraskuuta 2009

hhei.

Suski tuli tänään kylään Villen, Ilonan ja Albuksen kanssa. Tehtiin lettuja joista tuli älyttömän hyviä! Sitten Suski luki tätä minun blogia ja päätti tehä itsekkin samanlaisen : DD Blogiin voitte siirtyä tästä! Kannattaa käydä vilkaisemassa ja kirjoittakaa myös paljon kommentteja, että Suskikin pääsis vauhtiin!

Suski ei älynny mittään kun yritin selittää miten bloggeria käytetään : D nooh.. kyllä sitten päästiin hyvään alkuun kun oli selittäny asiat muutamaan kertaan! :DD

ensviikonloppuna UUSIKUU! OIsin halunnut siihen ensi-ilta näytökseen kello 00.01, mutta ei oo kyytiä yöllä kajaanista tänne kytökoskelle ja matkaakin tulee n.45 kilsaa :( No varasin siihen kumminkin liput mutta varulta on myös perjantaille kello 17.15 näytökseen lippuja =)


Jekku on ihan mielissään kun ilona-mamma on ollut Suskin kaa kyläilemässä! Jekku pääsee taas Tamminäyttelyyn ja toivottavasti saatasiin sert :D

<-- Ilona vasemalla ja Jekku oikeella. Näyttävät molemmat ihan
UFOilta :D Oli niin pimeä huone kun pikku-petro pioka nukku ni ei voinu pitää valoja.

Tosiaan meille on tullut perheen lisäystä 10.09. Iso poika tuli. Petro on nyt jo 2kk ja nimen se sai pari viikkoa sitten Petro Leevi Eemeli

sunnuntai 16. elokuuta 2009

MYYNISSÄ!

Eli tämmöiset mustat korkkarit (korkoa n.4cm) ois myynnissä. Itelle on nii isot etten voi käyttää koko 39. Ostettu Fiorellasta. En oo kun kerran tai kaksi jalassa pitänyt.
Lisä tietoja voi kysyä ja tarjouksia laittaa kommenttina. Halvalla lähtee!
HUOM! aitoa nahkaa



nahka on kuvioitu sydämmillä ♥

Korot vähän kuluneet

mitä tänään?

Tännään on tylsää. En keksinyt muuta järkevää postausta, kun mitä tänään päällä?
kuvat on huono laatuisia koska en osaa ottaa kuvia ja saatta osasyynä olla huono valo!




^^ unohin tuon leikata :ss ja puolinaamaa puuttuu xD


Takki H&M
Farkkuleggingssit Vero Moda
Löysä villapaita Only

Sitten otin taas pari kuvaa Jekusta, kun Jekun mummokin Manta (Vilway´s Golden Eyes) tuli kylään =) Eli Manta on meidän koira mutta minun mummoon rakastui aikanaan joten muutti sitten sinne :D


Jekku
Manta

Jekku edessä ja Mantan kieli takana =)

sunnutai :(

huomenna taas pitäisi kouluun jaksaa raahautua :( Sunnuntaipäivä alkoi ensin kun jekku kitisi keittiössä, portin takana. Odotin että äiti heräisi sen pissillä käyttämään. Kun äiti heräsi hän alkoi tietenki tökkiä ja herätellä minua ja se ÄRSYTTI! :D miettikää kun ihana viikonloppu ja yritätä nukkua ni toinen tökkii niinkauan, että sanot sille jtn :D noo.. äitipä rupes imurimaan kun en heti herännyt! sitten heräsin mutta en jaksanut nousta sängystä.. Sitten se valitti kun ei saanut tietokonetta päälle ni oli PAKKO herätä :D

Tässä postauksessa ei kuvia ole koska kamerasta loppu justa akku kun aloin kuvia ottamaan -.-

Kun olen vasta aloittelija, en keksi oikeen mitään järkevää niin : LAITTAKAA HAASTEITA, AIHEITA MISTÄ HALUATTE TIETÄÄ MINUSTA etc. , SEKÄ KAIKKEA MUUTA SEMMOISTA! kiitos =)

lauantai 15. elokuuta 2009

jekku änkyröi :D


Otettiin äitin kanssa kuvia Jekusta niin se ei ois millä halunnu seistä. Se joko istu tai seiso älyttömän taka-korkeesti ->

(näyttää hassulta kun nui pieni :D) nooohh.. seisopahan kumminkin ;D

No.. sitten äiti meni sisälle niin jäin ottamaan Jekusta kuvia yksinään.. semmoisia missä ei tarvii jekun seistä nii tiptop ; ))

tässäpä pari otosta




Jekku jahtaa koko ajan häntäänsä näin: (myöhemmin video!)

Jekku.

Jekku on 2½ vuotias Mopsi tyttö. Nimi saattaa viitata poikaan, mutta Jekku-nimi on sisäpiirin vitsi ;D Jekku on villi, mutta aivan ihana mopsi. Jekulla on paljon kavereita, koska meillä on kenneli (http://www.kennelallways.com/) Kasvatamme pää-asiassa cockereita, mutta meillä on myös 3 mopsia, Jekku, sen äiti Ilona ja sen äiti Manta. Toivottavasti pidätte blogistani, sillä olen vasta aloittelija =) kiitos kaikille!